Vaikka minulla on paljon haasteita itseni kanssa. Oma lapseni on ollut minulle kaikki kaikessa. Hän on elämäni paras asia.Haluan olla hyvä äiti lapselleni. Minun on vaikea olla erossa hänestä. Minulla on häneen jopa välillä pakkomielle. En halua laittaa häntä ikinä mihinkään hoitoon, tietenkin jos lapseni itse haluaisi mennä päästäisin hänet, ikävöin häntä heti. Hänkään ei halua olla erossa minusta.
Yksittäisiä kertoja on ollut että lapseni on ollut yökylässä, mutta olen itse ollut silloin mukana.
Nukumme edelleen samassa sängyssä koska hän ei uskalla nukkua ilman minua ja minullakin olisi tyhjä olo ilman häntä.
En halua että minua pidetään sellaisena äitinä joka laittaa lapsensa hoitoon jotta saa omaa aikaa.
Rakastan lastani paljon ja olen aina ottanut kaiken avun vastaan mitä meille on tarjottu. Perhetyö on ollut apuna monessa asiassa, olemme olleet myös lastenpsykiatrilla ja meillä on myös ollut perhevalmentaja.
Tiedostan että en saa tartuttaa neuroottisuuttani lapseeni ja olen pystynyt joissakin asioissa hillitsemään itseni. Olen joskus lapseni vauva aikan leikannut koneella hänen hiukset pois koska mielestäni lapseni näyttää vauvamaiselta ja söpöltä ilman tukkaa. Tähän tietenkin puututtiin ja ymmärsin jälkeenpäin etten olisi saanut tehdä niin. Lapseni on nyt vanhemmiten halunut itse päättää vaatteensa. Hän haluaa vain käyttää mekkoja. Ja pukeutuu aina itsenäisesti haluamiinsa vaatteihin.
Olen hillinyt itseni ja antanut tehdä niinkuin hän haluaa vaikka mieleni tekisi hirveästi laittaa hänen hiuksensa esimerkiksi kiinni koska mielestäni hän näyttää niin söpöltä, hän kyllä osaa sanoa että ei ja en tietenkään väkisin laita. Valitsisin hänelle mielummin haalarit kuin housut ja takin koska siinä hän näyttää ihanalta. Jos lapseni laittaa itse vaatteet ja näen että ne isontavat häntä, haluaisin vaihtaa hänen vaatteensa.
Lapseni on uskomattoman ihana, hän sanoo joka ikinen päivä että äiti on ihana, minä rakastan sinua hän pussaa joka päivä minua ja halaa. Silloin tuntuu että en voi olla kovin huono äiti jos hän osoittaa noin säännöllisesti ja usein välittämistään minua kohtaan.
Lapselleni pystyn antamaan läheisyyttä, haleja ja pusuja mutta aikuiselle sen antaminen olisi mahdotonta.
Haluan olla hyvä äiti. Teen kaikkeni että lapsellani on mukava olla ja hän on onnellinen, taistelen omien pakkoajatuksien kanssa etten siirtäisi niitä lapselleni.
Yritän joka päivä osallistua lapseni leikkeihin mukaan jotta minua ei pidettäisi sellasena joka antaa vaan lapsensa leikkiä yksin ja itse makaisin sohvalla. Sellainen en haluaisi olla.
Äiti:
Isoäidin rooli Äidille on jäänyt suppeaksi. Aspergerin tapa kiinnittyä syvästi yhteen ihmiseen siirtyi arvattavasti lapseen. Vauvaiässä lapsi vierasti vahvasti muita ihmisiä, eikä yökyläilyjä ollut. Huolestuttavaa on ollut liiallisen symbioottinen suhde ja Äiti kannusti lapsen laittamista mahdollisimman aikaisin päivähoitoon, jotta sosiaalistuisi sitä kautta. Verkosto on hyvin suppea kotona, joten sekin mietitytti. Päivähoito oli hyvä päätös ja kaikki on sujunut hyvin.
Perhetyöntekijät olivat tiiviisti mukana lapsiarjessa.
Vaikeita tilanteita on ollut itseni kanssa. Äiti osallistui yhteen palaveriin, jossa oli mukana myös sisko, tapaaminen päättyi totaaliseen kaaokseen, kun Äitillä paloi hermot.
Minä:
Meillä oli perhevalmentaja ja hän sanoi minulle että hänelle voi kertoa ihan mitä tahansa ja hän ei tuomitse mitään uskaltauduin kertonmaan että yhden kerran kun hermoni olivat kireällä ostosreissussa lapseni itki ja rääkyi ja minä suutuspäissäni menin puremaan häneen käteensä.
Silloin oli se aika kun hermoni olivat todella kireällä kun liikuin valtavan määrän ja söin huonosti ja oksentelin paljon ja usein purin hampaita täysillä yhteen kun jokin asia ärsytti minua, silloin tein sen virheen että purin pikku lastani.
Tästä tietenkin seurasi lastensuojeluilmoitus ja minä romahdin täysin, koska pelkäsin että lapsi viedään minulta pois. Äitini hermostui totaalisesti. Minulle vakuuteltiin juuri pari minuuttia aikaissemmin että hänelle voi kertoa mitä vain luottamuksella ja kun kerroin matto vedettiin jalkojen alta ja valmentaja otti puhelimen käteen ja soitti lastensuojeluun.
Äitini käytös oli yllättävää en ollut koskaan nähnyt että hän hermostuu jollekin työntekijälle ja alkoi lopuksi itkemään ja lähti pois paikalta. Äitillä oli silloin vaihdevuodet alkaneet, joka vaikutti häneen voimakkaasti.
Onneksi lastensuojeluilmolitus ei tarkoittanut pahinta pelkoani, vaan sain enemmän tukea ja apua. Aloin käyttämään stressileluja joita voin puristella vaikeissa tilanteissa. Minulle annettiin paljon tukea ja keinoja vaikeissa tilanteissa toimimiseen.
Minulle ehdotettiin että aloittaisin serotoniini lääkkeen joka auttaisi ahdistukseen. Minulle ehdotettiin lääkitystä pitkän tauon jälkeen, koska hermoni olivat kireät kuin viulunkieli ja ahdistuin pikku asioista, mutta olin ehdottomasti niitä vastaan, en halunnut muuttua samanlaiseksi kuin ennen. Pelkäsin että lihoan ja luonteeni muuttuu. Koska lääkkeiden aloittaminen minulle oli todella vaikeaa minulle piti vakuuttaa ja todistella eri lääkäreiltä ettei minulle ehdotettu lääke sitä tee.
Pitkien itkujen ja lääkäreiden keskustelujen jälkeen suostuin aloittamaan lääkkeen. Ensin aloitettiin syömään sepram nimistä lääkettä. Näytti kuitenkin siltä, ettei lääke juurikaan auttanut. Äiti tutki netistä kaikkia mahdollisia lääkevaihtoehtoja ja löysi Seronilin, jolla oli myös vaikutusta syömishäiriöön. Lääkettä ehdotettiin ja se osottautui paremmaksi kuin edellinen. Se on ollut apuna minulle suuresti. Enään en ole jatkuvasti hermot kireällä ja hyvä puoli on myös se ettei lääke lihota se auttaa syömishäiriöön ja ahdistukseen ja pitää hermoni kurissa ja mielen tasaisena.
Jos jokin oire helpottaa, tulee yleensä vastaavasti uusi hankalampi ongelma riesaksi.