Minä:
Ala-aste aikana, varsinkin 3 luokasta eteenpäin kouluaika oli järjetöntä stressiä. Pelkäsin aina opettajaani. Mielestäni hän oli töykeä minua kohtaan jopa nöyryytti minua luokan edessä ja suuttui mielestäni turhista asioista .Jos tein vaikka virheen tai jonkin asian väärällä tavalla hän suuttui, moitti ja sai aikaan vain ahdistuneen olon. Esimerkkinä totaalinen nöyryytys luokan edessä, kaivoin tunnilla nenää ja hän ilmoitti asian koko luokan kuulleen.
”nyt lopetat sen nenänkaivelun ja menet pesemään kädet, tulee kaikenlaisia bakteereja!”
Toinen esimerkki on kun minua pyydettiin leikkaamaan jätesäkki auki jotta siitä saataisiin iso alusta, en hahmottanut mistä se leikataan ja leikkasin sen sitten väärin. Tähän opettajani reagoi suuttumalla ja moittimalla ja käski toisen luokkalaiseni hoitaa asian koska minä en näköjään osaa tehdä yksinkertaista asiaa, otin aina hänen sanomisensa itseeni ja tuntui että koko elämä romahtaisi, sydän jyskytti, alkoi kuumottamaan ja ahdistamaan, muutenkin tarkkailen ihmisten ilmeitä, eleitä ja äänensävyä josta päättelen millä tuulella toinen mahtaa olla ja aina kun opetajani puhui minulle sydämeni hakkasi ihan järkyttävästi vain se että kuulen hänen sanovan nimeni.
Silmiin katsominen on minulle todella vaikeeaa, silloin en muista mitään mitä minulle puhutaan, koska se vie kaiken keskittymiseni, en tiedä kuinka kauan pitää katsoa, miltä näytän toisen mielestä jne.
Luokan edessä oleminen oli painajaismaista. Kasvoni menivät ihan punaisiksi, kuumotti, jalat tärisivät ja ääneni tärisi. Kaikki esiintymiset oli ihan järkyttäviä ja stressaavia. Tulevia esityksiä stressasin monta viikkoa ja harjoittelin kotona esiintymistä silloin tuntu että elämäni on täyttä tuskaa kun oli niin hirveä stressi koko ajan. En voinut olla iloinen mistään tai nauttia mistään jos tiesin rttä tulossa oli jokin esitelmä luokan edessä, vapaa aika oli täysin tuhottu.
Kokeisiin kuittaamisestakin sain stressin aikaan.
Aloin itkemään äidilleni että nyt opettaja suuttuu eikä kelpuuta kuittausta koska äitini kirjoitti nimikirjoituksensa vinoon kokeeseeni. Pelkäsin aina sitä että unohdan jonkun läksyn tai asian mitä olisi pitäny muistaa ja pelkäsin hirveästi että minulle tulee unohdus ja merkintä, jos minulle kävi niin että unohdin jotain muistan opettajan olevan ilkeänoloinen kun mainitsi että ”jaahas nyt tulee merkintä, et ole tehnyt läksyjäsi” Minulle ne päivät olivat helpottavia kun opettajamme oli kipeänä ja meillä oli sijainen.
Ala-aste aikoihin minulla oli ystäviä mutta aloin erkaantua heistä pikkuhiljaa. Minä en tykännyt siitä että koulun jälkeen pyydettiin tulemaan kaverin luokse. Usein valehtelin kavereille että en voi olla pitkään koska äitini käski tulla kotiin. Koen että kavereista on vain paineita ja ne ovat esteenä arjessa. En siksi halunnut että minulla on ystäviä ja karistin kaikki ystäväni elämästäni en pitänyt kehenkään enää yhteyttä ylä-asteen alettua.
Äiti:
Ala-asteen ajasta Äidille on jäänyt mieleen iltaiset läksyjen tekemiset, usein meni monta tuntia ja silloin oli jo huomattavsti ylistressaantumista, asioiden kirjaimellisesti ottamista ja turhaa perusteellisuutta. Läksykirjoja piti kantaa kaikkia mukana joka päivä, varmuuden vuoksi ettei mitään vain unohtuisi. Opettajan pelkääminen oli käsittämätöntä. Yliampuvaa pelkäämistä myöhästymisestä ja unohtamisesta. Äidin oma ajankäyttö ja arviointi on aina ollut huono siitä syystä oltiin miltein aina myöhässä kaikesta. Oli sitten kyse mistä tahansa tapaamisesta tai juhlista.
Minä:
Hirveän stressaavaa oli jos äidin kyydillä meni johonkin tiesii samantien että myöhästyy. Se nolottaa ihan hirveästi. Muistan kun 3 luokan kevätjuhlissa julistettiin hymypatsaan saaja ja minä sain sen enkä ollut edes paikalla koska äitin vuoksi myöhästyin. Kun saavuin luokkaan kaikki istuivat kaaressa ja tuijottivat suoraan minua kun tulin myöhässä jopa opettajalla oli tyly katse.
Hymypatsaan saaminen oli enemmänkin muiden mielestä hyvä ja upea saavutus mutta minä koin että minut valittiin vain sen vuoksi että luokkalaiseni olivat tunteneet toisensa ekaluokkalaisesta asti ja olin uusi heidän joukossaan, koska tulin 2 luokan syksynä heidän luokalleen uutena, siksi minut valittiin mielestäni sen vuoksi koska olin uusi oppilas luokassa samaten poika hymypatsaan saaja oli myös uusi luokanjäsen mikä aloitti siellä myös samaan aikaan kuin minä.